torstai 27. elokuuta 2015


Opettelemme rakastamaan toisiamme


Pieni lammas on joutunut pulaan.
Se on pudonnut kuoppaan, eikä pääse sieltä itse pois.


Pupujussi kävelee ohi,
mutta se ei uskalla pysähtyä.
Apinakin pomppii tiellä.
Apinalla on kovin hauskaa pomppupallonsa kanssa.

Se ei edes huomaa lammasta.


Viimeisenä samaa tietä kulkee tyhmä aasi.
Se pysähtyy.
Se auttaa lampaan ylös.
Aasi vie lampaan vihreälle niitylle ja huolehtii, että lampaalla on kaikki hyvin.
Kuka kolmesta ohikulkijasta rakasti lammasta?

Kertomus on tehty pienimpiä lapsia varten.

Saman kertomuksen voit kertoa isommille lapsille nukeilla. Kertomus löytyy Lasten Raamatusta s. 170.

Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon. Hänen kimppuunsa hyökättiin. Rosvot repivät hänen vaatteensa, ryöstivät hänen rahansa. Sitten he jättivät hänet. Eräs pappi kulki samaa tietä. Hän näki miehen, mutta kiirehti ja kulki ohi.


Samoin teki temppelin palvelija. Kun hän tuli miehen kohdalle, hän väistyi sivuun ja kiirehti
eteenpäin.


Mutta sitten eräs matkustava samarialainen huomasi maassa makaavan miehen. Hän hoiti miehen haavat. Hän nosti miehen aasinsa selkään, vei hänet majataloon ja huolehti hänestä. Seuraavana päivänä samarialainen otti kukkarostaan hopearahoja, antoi ne majatalon isännälle. Hän lupasi, että jos isännälle kaikki kulut, mitä tälle tulee miehen hoitamisesta.



Kuka näistä kolmesta miehestä rakasti tuota ryöstettyä miestä? Kuka teki oikein?
Lasten vastaus:  Se, joka auttoi häntä.
Kertoja: Mene ja tee sinäkin samoin.

Tämän Jeesuksen kertoman vertauksen nimi on Laupias Samarialainen. Värityskuvan löydät tästä linkistä

http://www.coloring.ws/t.asp?b=m&t=http://www.coloring.ws/bible/jesus/parablesamaratin.gif




maanantai 24. elokuuta 2015

Kutsu Rovaniemen seudun päiväkodeille



Hei päiväkotiin!

Rovaniemen seurakunta kutsuu teitä enkelikirkkoon syksyllä 2015:

Korkalovaaran kappeli ma 5.10. klo 10
Viirinkankaan kappeli ti 6.10. klo 9.15 ja 10.15
Kirkko ke 7.10. klo 10
Ounasrinteen kappeli to 8.10. klo 9 ja 10
Aapakirkko ma-ke 5.-7.10. klo 9 ja 10

ja joulukirkkoon:

Korkalovaaran kappeli ma 7.12. klo 10
Ounasrinteen kappeli ti 8.12. klo 9 ja 10
Viirinkankaan kappeli ke 9.12.  klo 9.15 ja 10.15
Kirkko ti 15.12. klo 10
Aapakirkko ma-ke 14.-16.12. klo 9 ja 10

Ilmoittautuminen Aapakirkon tilaisuuksiin topi.litendahl@evl.fi tai p. 040-7246552.
Muihin kirkkotilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua.



ARKKIKARKELOT:


MUSIIKKIPAJA RYTMITAIDOTTOMILLE

Ke 16.9. klo 12-15 seurakuntakodin yläsalissa

Teemme rummun, rummuttelemme, soittelemme

ja laulelemme, kahvittelemme.

Ilmoittautuminen 8.9.  mennessä.



ARKKIKARKELOT: SIK SAK – NUKKEPAJA
 

Ti 20.10. klo 12-18 seurakuntakodin alasalissa

Teemme nukkeja kerrontaa varten.

Ilmoittautuminen 13.10. mennessä.

seija.luomaranta(at)evl.fi

P- 040-7317987

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Pyykkipojasta on moneksi!

 Voi sinua poika, pyykkipoika!
Sinusta on moneksi!
Olet hyvä kaveri silloin, kun ripustamme pyykkiä kuivumaan.
Olet hauska väline hippaleikissä,
kun kaikki yrittävät päästä eroon omasta pyykkipoikanipustaan - 
kiinnittämällä sinut kaverin paidanhelmaan.
 
Mutta miten hauskan idean olikaan keksinyt Mervi!
Hän on koristellut sinut enkelin siivin ja kirjoittanut sinuun nimensä
- voi miten helppo pyykkipoika on kiinnittää rintapieleen tai vaikkapa pipoon!
 
Miten sinä haluat koristella sinun pyykkipoikasi?
 
 
 
 
 

maanantai 17. elokuuta 2015






Suojelusenkeli on matkalla
 lasta taluttaen.
Tästä voit kopioida
värityskuvan.
 Kuvan ääriviivat piirteli Seija.

perjantai 14. elokuuta 2015

 
Metsäretken jälkeen paistuvat ja maistuvat
SIILIN MUSTIKKAMUFFINSSIT
2 kananmunaa
2dl sokeria
½ purkkia (100g) kermaviiliä
100 g sulatettua margariinia tai voita
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1-2 dl mustikoita
 
Mittaa kaikki ainekset kulhoon.
Sekoita lusikalla tasaiseksi taikinaksi.
Nostele lusikalla muffinssivuokiin.
Annoksesta tulee noin 15 kpl.
Paista 200 asteessa uunin keskiosassa
noin 15 minuuttia.
 
Kermaviilin voi korvata desilitralla jogurttia tai piimää. Mustikoiden tilalla voi käyttää porkkanaraastetta, muita marjoja, omenakuutioita tai 2 rkl tummaa kaakaojauhetta.
 
Herkullinen resepti Anitan kansiosta



Pieni enkeli laulu ja leikki


Lapsille on jo puhuttu enkeleistä ja kerrottu, että ne voivat viedä viestiä Jumalalle, ja tuoda viestejä Jumalalta.

Leikkiohje:
Istutaan piirissä. Pieni enkeli kiertää sylistä syliin, kun lauletaan laulua. Kaikki silittelevät pientä enkeliä hetken ja antavat sitten enkelin eteenpäin. Kun ollaan kohdassa: Nyt jään tähän, pieni enkeli, niin enkeli pysähtyy. Lapsi voi kuiskata enkelille ihan hiljaa, mitä asiaa hänellä on Jumalalle. Kenenkään ei tarvitse kuulla vastausta.  

Leikkitapaa voi muuttaa. Joskus lapsi voi vaikka sanoa ääneen, mistä hän iloitsee juuri nyt, toisinaan lapsi voi tehdä jonkun liikkeen, jonka kaikki sitten toistavat.

Toimii myös loruna ilman säveltä!

Lapsen suru


Tämä juttu on julkaistu Rovaniemen seurakunnan tiedotuslehti Pääskyssä 8/2014.  
Lapsi itkee lohduttomasti. Hänellä on paha olla. ”Mennään katsomaan leluja, kaikki on hyvin”, aikuinen voi sanoa. Hän yrittää saada lapsen ajatukset muualle. Entä, jos kaikki ei olekaan hyvin?

Näin me aikuiset usein sivuutamme lapsen kokemuksen. Mitä tapahtuisi, jos aikuinen vain ottaisi lähelle ja haluaisi kuunnella
lasta? Antaisi luvan itkeä, ottaisi ikävän vastaan. Kun pahaa oloa tarkastelee vähän lähempää, se voi pienentyä.

Ennen kuin voimme auttaa lasta, meidän on kohdattava itsessämme sureva lapsi. Omille suruille on syytä antaa tilaa. Kannamme mukanamme sitä lasta, joka olemme olleet. Kun jossain tilanteessa huomaamme, että ylireagoimme, mukana on tunteita ja kokemuksia lapsuudesta. Jotta voimme rakastaa toisiamme, on meidän opittava rakastamaan itseämme.

Auttaminen on surutyötä

Kohdatessamme surevan lapsen, on vain yksi tie. Meidän tulisi saada lapsi avautumaan surustaan, puhumaan tai leikkimään sitä. Surun käsitteleminen on surutyötä. Aikuinen on tukija ja auttaja, joka ei tyrmää eikä työnnä pois. Aikuisen tehtävä on kuunnella ja ymmärtää.

Surun läpi käymiseen voi hyödyntää kirjoja. Tarinoiden roolihenkilöiden kautta päästään juttelemaan tapahtumista ja peilaamaan niitä omaan tilanteeseen. Lapsi samaistuu helposti tarinoiden keskushenkilöihin ja kun lapsi kertoo, miltä sadun päähenkilöstä tuntuu, työstää hän samalla omia tunteitaan.

Tunteita voidaan käydä läpi myös piirtämällä, maalaamalla tai muovailemalla. Lorut ja runot sopivat hyvin lapsen surun käsittelemiseen. Leikki on lapselle luontevin tapa käydä läpi asioita. Lapsi leikkii kaikkia kokemuksiaan, myös suruaan. Koti- ja muissa roolileikeissä voidaan helposti tavoittaa todellisen elämän tilanteita.

Musiikki rauhoittajana tai paineenpurkamiskeinona

Musiikki voi rentouttaa ja rauhoittaa lasta. Musiikkia voi käyttää paineen purkamiskeinona ja jopa riehumisen apuvälineenä. Turvallinen riehumishetki voi vähentää ahdistusta. Jollakin lapsella voi olla lempilaulu, jota hän haluaa kuulla yhä uudestaan siitä huolimatta, että se saa hänet itkemään. Lapsi samaistuu sairastuneeseen karhunpentuun ja musiikin kautta hän pääsee
käsittelemään tunteitaan.

Haudatut tunteet

Sodan aikainen sukupolvi hautasi usein tunteensa. Äidit saattoivat itkeä surujaan lypsyllä lehmän kylkeä vasten, isät ovat ehkä huutaneet tuskaansa metsään. Tunteet löivät niin yli, niitä ei kestetty. Teot ja tavat periytyvät polvesta polveen.
Suremattomasta surusta voi kasvaa viha, joka voi tulla esiin masennuksena tai ilkeänä käyttäytymisenä.

Eheyttävä suru

Suru auttaa hyväksymään menetyksen ja mahdollistaa elämän jatkumisen muuttuneissa olosuhteissa.Siksi suru tarvitsee tilaa, aikaa ja kuuntelijan. Auttajana emme ole oman voimamme varassa. Jumala vaikuttaa meidän kauttamme salatulla tavalla.

Jumala näkee meidät kokonaisena ja rakastaa meitä kokonaisena. Rakkaudellaan hän eheyttää meitä. Jumala rakastaa meissä.

Kiltin tytön syndrooma

Suruja ei voi verrata keskenään. Ero tuo lapselle surun. Ero on aina iso muutos lapselle, jotakin tuttua menetetään. Yhtäkkiä toista vanhempaa näkee vain joka toinen viikonloppu. Saattaa tulla muutto. Tärkeä lelu voi asua väärässä osoitteessa, on kaksi kotia, äiti on surullinen.

Lapsi voi tehdä itsensä näkymättömäksi ihan vain siksi, ettei aiheuttaisi kenellekään enempää harmia. Lapsi on kiltti ja huomaamaton. Silti hän suree. Hänet tulisi kohdata yhtä lailla. Hänen kanssaan saattaa kestää vielä pitempään, että hän paljastaa todellisia tunteitaan.

Harriet Urponen

Juttu on koostettu Lapsen suru -koulutuksen pohjalta.
Rovaniemen seurakunnan lapsen Suru -koulutuksen työryhmä:
Heli Aho-Aumala, Sanna Kerola, Anne Lehmus, Seija Luomaranta, Ulla Miettunen, Anita Seppänen, Harriet Urponen ja Soile Yliniva.

tiistai 11. elokuuta 2015

Askarteluidea: Minä olen ihme -kirjanmerkki




Syyskauden alkaessa on hyvä tutustua toisiin. Jokainen on erilainen, jokainen on ainutlaatuinen. Minä olen ihme -kirjanmerkki on mukava askartelu juuri tähän tematiikkaan.

Työohje

Ota paperia tai pahvia ja leikkaa kirjanmerkiksi sopiva pala. Paina peukalon jälkesi sormiväriin ja paina huolellisesti sormenpää kirjanmerkkiin. Parhaiten onnistuu niin, että otat sieneen nappisormiväriä ja värjäät sienellä sormesi.

Sormenjälkesi on kasvosi muoto!

Voit nyt piirtää itsellesi silmät, luoda hiukset ja vaikka vaatteet!
Tähän kirjanmerkkiin on liimattu tarra, jossa lukee: Minä olen ihme, suuri ihme. Psalmi 139: 13.

maanantai 10. elokuuta 2015

Askarteluidea: Puutaulu


Nämä kiekot askarreltiin Rovaniemellä, kesäkerhossa kesäkuussa 2015.


Teimme lasten kanssa hauskoja puutauluja luonnon materiaaleista.

Meillä oli valmiina puukiekkoja, puun rungosta sahattuja n. 1cm paksuisia kiekkoja. Kiekoille kerättiin luonnosta materiaalia ja niihin sommiteltiin vapaasti kiviä, keppejä, kukkia jne.

Tuli upeita taideteoksia!

Kiekoista saisi aika veikeän näköisiä naamoja vaikkapa "luokkakuvaan".


Uskontokasvatus kasvun tukena



Tätä kaikkea voi yhteistyö seurakunnan ja päiväkodin välillä olla! Arkkikarkelot on uusi esimerkki tästä yhteistyöstä. Kohti syksyä käymme yhdessä, taivallamme käsi kädessä.

perjantai 7. elokuuta 2015

Pieni suurinta on

https://pienionsuurin.wordpress.com/juhlalaulu/

Seurakuntien varhaiskasvatustyö viettää juhlavuottaan!
Jukka Salminen on säveltänyt juhlavuoden teemalaulun!

Laulu sopii erinomaisesti syksyn aloitukseen päiväkodissa tai kerhossa.
Sitä voi laulaa ympäri vuoden.
Ota sinäkin laulu ohjelmistoon, klikkaamalla logoa, pääset katsomaan ja kuuntelemaan laulun sekä näet leikkiohjeet.
Opit sen, vaikket osaisi itse soittaa.

Pieni suurinta on! - Kiitos, Jukka!

Askarteluidea: kirahvi



Ohje: Ota paksua pahvia, vaikkapa aaltopahvia. Leikkaa pahvista eläin. Ota tilkkuja ja anna luovuutesi kukkia! Nämä kirahvit ovat yli metrin mittaisia! Minkä kokoisen sinä tarvitset?

Nämä kaksi ihanaa kirahvia olivat vieraana Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla, Rovaniemellä 12.-14.6.2015. Ne ovat syntyneet rovaniemeläisessä päiväkodissa lastenmaan rekvisiitaksi.


Ja samalla idealla toteutettuja elefantteja marssii tässä! Kuuletko jo, miten neljä pientä elefanttia marssii näin...

Mikä ihmeen Arkkikarkelot?

 
 
Mistä kaikki alkoi?
 
Olipa muuan luovien ihmisten joukko, joka pohti Rovaniemellä syntyjä syviä. Yhdessä istuivat ja kaipasivat yhteyttä, ideoita, ajatuksia. "Pitäisi olla sellainen sivusto, johon voisi aina laittaa kaikkia ideoita", yksi sanoi. "Joo, ja sitten sieltä voisi käydä etsimässä ideoita, kun tuntuu, ettei ajatus juokse..." Ja siitä se ajatus sitten lähti.
 
Mukana oli Rovaniemen seurakunnan lapsityön väkeä, Rovaniemen kaupungin päivähoidon väkeä, yksityisten päiväkotien väkeä ja nyt joukko on täydentynyt vielä viestintäosaamisellakin!
 
Hauskaa, että Sinä löysit tänne!
 
Tämä on
 
Sinulle, joka
  • haluat vaalia kristillisiä arvoja työssäsi
  • haluat kehittää osaamistasi ja jakaa sitä muille
  • mietit, miten uskontokasvatusta voi päiväkodissa toteuttaa
  • haluat uusia ideoita, virikkeitä, syttöjä...
ARKKI -sana viittaa tietysti Nooan arkkiin, jonne pääsivät kaikki!
KARKELOT -sana viittaa ilonpitoon, hauskanpitoon ja mukavaan yhdessäoloon.
 
 
on blogialustalla toimia verkkosivusto, joka on täynnä toinen toistaan hauskempia ideoita hengellisten tuokioiden tai kädentöiden toteuttamiseen.
Arkkikarkelot on myös tapahtuma, jossa kohtaat muita ihan oikeasti kasvokkain, pääset tekemään ja jakamaan, rukoilemaan ja hiljentymään, musisoimaan ja tuunaamaan, laulamaan ja nauramaan!
 
Taivaan Isä, siunaa meidän Arkkikarkelot.
Ole mukana siinä, mitä täällä tapahtuu. Verkossa ja kasvokkain.
Näytä meille, miten Sinä voit kehittää työtämme, ole ideoiden lähteenä, tuo raikkaita ajatuksia.
Aamen.